Elämänohjeita rippilapselle

Sinusta tulee vielä moneksi, ja se on hienoa. Mutta älä muuta itseäsi vain siksi, että joku muu haluaa niin.

Paras palaute, jonka voit aikuisena saada, on se, että sinut tunnistaa sinuksi. Että olet pysynyt omana itsenäsi.

Tulet tekemään virheitä. Takuuvarmasti. Me kaikki teemme. Tärkeintä ei ole se, montako kertaa mokat, vaan se, mitä teet sen jälkeen. Pyyhitäänkö pölyt pois ja jatketaanko eteenpäin? Yleensä kannattaa.

Ihmissuhteet vaativat vaivaa. Kavereille pitää soittaa, kuulumisia kysyä, joskus vain istua hiljaa vieressä. Sitä ei opi somesta vaan tekemällä.

Kun elämä joskus tuntuu vaikealta, ne ihmiset, joihin olet pitänyt yhteyttä, ovat niitä, jotka auttavat. Pidä heistä kiinni.

Tulee tilanteita, joissa saat neuvoja joka suunnasta. Äiti sanoo yhtä, kaveri toista, opettaja kolmatta.

Kuuntele kaikkia, mutta lopulta päätös on sinun. Sinä elät oman elämäsi, et kenenkään muun.

Ja jos valitset väärin – no, sittenhän opit jotain uutta.

Yksinkertainen neuvo, joka kantaa pitkälle: ole kiva ihmisille. Ei aina tarvitse olla mitään suurta – riittää, että huomaat toisen. Tervehtiminen, kiittäminen, kysyminen miten menee. Pieniä juttuja, mutta niillä on väliä.

Tämä on aikaa, jota tulet joskus kaipaamaan. Kesäillat, kun ei ole kiirettä mihinkään. Kavereiden kanssa pelleileminen. Se tunne, kun kaikki on vielä edessä.

Aikuisuuteen ei kannata hoputtaa. Se tulee kyllä ihan itsestään.

Muistan kun pidit minua kädestä kiinni ja kysyit, miksi taivas on sininen. Nyt olet rippijuhlaansa viettävä nuori, ja kysymykset ovat isompia.

Yksi asia on pysynyt samana: sinä uskallat ihmetellä ja kysyä. Se on vahvuus, jonka kanssa pärjää.

Vertaileminen on helppoa mutta turhaa. Toisen reitti ei kerro sinun reitistäsi mitään.

Jotkut tietävät viisitoistavuotiaana, mitä haluavat tehdä. Toiset selviävät sen kolmekymppisenä. Molemmat ovat ihan hyviä tapoja elää.

Avun pyytäminen ei ole heikkoutta. Se on järkevyyttä. Kukaan ei pärjää yksin kaikessa, eikä tarvitsekaan.

Minulta saa aina soittaa, myös keskellä yötä. Siitähän kummit ovat.

Onnellisuutta ei tarvitse etsiä kaukaa. Se on usein lähempänä kuin luulet: lauantaiaamun pannukakuissa, koiran kanssa lenkillä tai siinä, kun joku naurattaa niin paljon, ettei saa henkeä.

Sinun ei tarvitse olla valmis. Viisitoistavuotiaan kuuluukin olla vähän hukassa – se on ihan normaalia.

Annat varmaan muille anteeksi helposti. Muista antaa itsellesikin.

Kaikesta ei tarvitse selvitä kunnialla. Joskus riittää, että selviää.

Elämä ei ole suorite. Kenenkään ei tarvitse olla jatkuvasti menossa johonkin. Välillä saa pysähtyä, katsella ympärilleen ja miettiä, onko menossa edes oikeaan suuntaan.

Hyvän ystävän tunnistaa siitä, että hänen seurassaan uskaltaa olla oma itsensä. Ei tarvitse esittää mitään.

Sellaisia ihmisiä kannattaa pitää lähellä. Ja yrittää olla itsekin sellainen.

Kun joskus tuntuu, että kaikki menee pieleen, kokeile pysähtyä hetkeksi. Mieti, mikä elämässäsi on hyvin juuri nyt. Katto pään päällä, joku joka välittää, aamupalaa jääkaapissa.

Ei se aina auta, mutta yllättävän usein auttaa.

Pelko kuuluu asiaan. Aina jännittää ennen koetta, ennen uutta tilannetta, ennen isoa päätöstä. Se on normaalia.

Rohkeutta on se, että menee silti. Vaikka polvet tutisisivat.

Haaveileminen on mukavaa, mutta pelkällä haaveilulla ei pitkälle pötkitä. Jos jokin asia kiinnostaa, kokeile sitä. Ei tarvitse heti osata – kukaan ei osaa aluksi.

Ja jos se ei ollutkaan sinun juttusi, niin ei haittaa. Silloinkin opit jotain.

Anteeksi antaminen on vaikeaa. Sitä ei tarvitse tehdä heti eikä väkisin. Mutta vanha kauna painaa eniten sitä, joka sitä kantaa.

Somessa kaikki näyttää paremmalta kuin oikeasti on. Muista se, kun vertailet itseäsi muihin.

Sinun ei tarvitse olla paras missään. Riittää, että olet oma itsesi ja teet parhaasi. Sekin vaihtelee päivästä toiseen, ja se on ihan okei.