Voimaruno itselle – vahvuutta ja uskoa omaan itseen

Tänään minä tartun mahdollisuuksiini kaksin käsin enkä päästä niistä irti. Tänään päätän olla oma itseni niin täydesti, etten voi kadottaa itseäni enää hetkeksikään. Tänään elän hetkessä, olen siinä niin läsnä että mieltäni kirvelee, sillä se ei pääse enää sekoittamaan päätäni. Mieleni on hiljennyttävä, väistyttävä sivuun lopullisesti.

Tiedostaessani itseni ja oman olemukseni vahvuuden, tunnen miten seison omilla jaloillani vahvasti, tukevasti ja horjumatta. Tiedän mikä on tehtäväni, tiedän miksi olen täällä: Rakastaakseni elämääni täydesti.

Ajattelin ennen, tänään on toisin, tänään en ajattele. Olen, elän, nautin siitä mitä teen, oli se mitä tahansa. Se on minua, minun elämääni, niitä jälkiä, joita minä haluan jättää tähän maailmaan, tähän kuvaan, maalaukseen, minun taideteokseeni.

Kiiruhdan hitaasti lähemmäs enkä osaa erottaa kasvojaan tuon tutun ihmisen. Olen nähnyt hänet monesti elämäni aikana. Hän on tullut minua vastaan ollessani surussa, ahdistuksessa, hän on tullut minua vastaan iloni hetkissä. Hän on minun peilikuvani, hän, olen minä itse. En ole tuntenut, en ole katsonut silmiinsä rehellisesti nähden sen kaiken mitä hän on.

Aamun valkeudessa, syksyn alkukirpeydessä minä olen. Tuntuu kuin nostaisin pääni jostain maan uumenista, kaivautuisin esiin, katsoisin maailmaa ensi kerran. Hei, täältä tullaan, olen viimeinkin pinnalla, viimeinkin uskalsin tulla esiin omana itsenäni. Hei, minä se olen ollut koko ajan, aivan mahtavaa!

Kietoudun hellästi oman ääneni kutsuun, kuuntelen sitä. Tänään ensi kerran tunnen sen näin vahvasti, ensi kerran luotan sokeasti. Tiedän, että tieni on oikea menin minne tahansa tein mitä tahansa. Kuljen oikeaan suuntaan, oikeaan pisteeseen, pääsen sinne montaa reittiä. Minulla on vapaus valita, olen vapaa tahtomaan oman tahtoni.

Tahdon olla hiljaa, kuulla oman ääneni. Tahdon olla tässä, tahdon tuntea itseni. Olen odottanut tätä tapaamista jo vuosia, vihdoin tapaamme.

Sinisen usvan harsossa minä kuljen, etsin omaa tähteäni. Piilotin tähden itseltäni, että voisin löytää sen uudelleen sitten kun aika on. Nyt on tullut aika niin tunnen sydämessäni, voin ottaa tähden matkaani, olen sen arvoinen, tiedän sen tarkoituksen.

Tässä minä olen, olen ollut useasti ennenkin, olisinko tänään erilainen kuin eilen, olisinko tänään kasvanut edes päivän verran eilisestä? Mittaan joka päivä oman kasvuni, se ei ole suurta, mutta huomaan pienen edistymiseni, joka tapahtuu juuri silloin, kun en huomaa tarkkailla, juuri silloin kun en ole varuillani, silloin kun vain olen enkä edes yritä.

Tietämättäsi annoit itsellesi avaimen, avasit lukon jota kannoit mukanasi tuhat vuotta turhan vuoksi. Tietämättäsi saavuit perille jo ennenkuin olit edes lähtenyt matkaan, sinulla oli kaikki tarvitsemasi jo ulottuvillasi. Tietämättäsi olit niin vahva ettet tarvinnut mitään mitä luulit tarvitsevasi itselläsi. Kaikessa luotit maailmaan ja itseesi niin paljon että uskoit löytäväsi perille, teit matkaasi. Polun päätä ei ole, ei sinne voi koskaan saapua.

Tänään avaan portin uusiin näkymiin, astelen peremmälle, en jää etualalle yksin. Kuulen tuulen viestit, näen pilvien merkit, ymmärrän sydämeni, tiedän miksi kaikki on. Taipuessani tähän omaan todelliseen muotooni voin tuntea olevani rajaton. Hiljaisuus edessäni on pyhä, se hengittää raskaammin, että voisin kuulla sen paremmin. Olen tässä järkyttyneenä, astuin portista tänään uuteen maailmaan. Löysin sen minussa.

Riisun hiljaa kaiken pois, eilisen, tämän päivän, tulevat hetket. Mitään ei jää lopulta jäljelle, olen kuin lehdetön puu, lähes oksaton, silti minun on äärettömän hyvä olla. Kasvatan juuriani, perustaani, sitä kautta kurkotan ylemmäs, laajemmalle. Avaan silmiäni enemmän, enemmän nähdäkseni oman itseni, kuvajaiseni maailman peilissä selvemmin. Tässä minä olen alastomana aivan kuin tänne saapuessani. Ei minulla ole mitään enkä minä mitään tarvitse lisää, minulla on jo aivan kaikki tarpeellinen annettuna mukaani. Alan ymmärtää oman suuruuteni, oman ihmeellisyyteni. Minä olen, hengitän. Minä elän, teen omaa kudelmaani, joka on tässä nyt. Vain se on arvokasta ja merkityksellistä.

En tiedä miksi olen tänne tullut. Sydämessäni on tuo tieto kätkettynä minulta. Olen kuullut siitä joskus, tuntenut sen läsnäolon, suuremman viisauden. Pienen äänen, joka asuu sisälläni ja yrittää kertoa minulle jotain, joka päivä, joka hetki, kun vain muistaisin kuunnella. Kaikki vastaukset ovat sisälläni, etsin liian kaukaa. Minä olen tässä. Hei, minä olen tässä.

Sisimmässäni on rauhan lähde. Tänään otan siitä kauhallisen, juon hitaasti nauttien. Tänään aion katsella itseäni, oppia siitä mitä koen. Tänään olen oma itseni, lepään täydesti omassa keskuksessani niin että voin elää sitä elämää mitä varten olen tänne tullut. En tullut riekkumaan ympäriinsä, en tullut juhlimaan olematonta. Tulin nauttimaan tästä kokemuksesta, tuntemaan kaiken sen mikä minulle on mahdollista tässä olomuodossa. Tullakseni vielä enemmän omaksi kokonaiseksi itsekseni, että olisin se mikä oikeasti olen.

Auringon säteissä on iloa tuhansina pieninä hiukkasina. Avaan käteni vastaanottamaan, annan ilon imeytyä itseeni, lopulta olen täynnä. Aion hehkua, hehkua, säteillä, säteillä auringon voimaa ympärilleni.

Missä on kultainen aurinkoni, missä on hopeinen planeettani, missä olen kotonani niin, että tunnen olevani turvassa ja tasapainossa? Minne minun on kuljettava, että löydän todellisen rauhani? Itseeni. Minä olen minun aurinkoni, minun planeettani. Maailmankaikkeuden keskipiste voi olla minussa itsessäni, kun pysähdyn ja olen ihan hiljaa tässä.

Aamun vaaleansinisessä hämärässä saavun oman satumetsäni laitamille valmis polku odottaa minua tiedän minne se minut vie En tahdo hidastella tänään tänään tahdon kiitää vauhdikkaasti eteenpäin tänään tahdon saavuttaa saavuttamattoman nähdä jotain mitä en ole koskaan aikaisemmin havainnut.

Kirkkaudessa vaeltavat taivaan pienimmätkin tähdet. Isoimmat valaisevat niiden kulkua lämmöllään sydämellään. Minä olen pieni paljon pienempi kuin yksikään tähti. Kuka minun tietäni kulkuani valaisee? Minäkö? Minun sisimpäni valo loistaa jos niin tahdon valaisee tieni. On helppo kulkea ja turvallista kun tietää minne on menossa.

Näen vihreän kukan syvällä vihreässä maassa kuin metsässä, sammalikossa piiloutuneena. Tunnen että kukalla on minulle kerrottavaa minusta itsestäni. En tahdo kuunnella, minulla ei ole aikaa. Kuljen ohitseen pysähtymättä niin monet kerrat. Tänään olen päättänyt, että pysähdyn ja kuuntelen. Otan vastaan oman kasvuni; kuuntelen mitä kukalla on minulle kerrottavaa ja toimin ohjeiden mukaan. Vihreä kukka on minun sisimpäni sitä minun on kuunneltava muuten petän itseäni.

Aamun hetkessä minä olen osana kokonaisuutta sydämeni on kevyt katsoessani punertavaa taivaanrantaa Tämä kauneus on minulle minua varten luotu

Kokoelma nuolen kärkiä on pudonnut seinältään kerään niitä yksitellen ihmetellen jokaista erikseen En ole nähnyt niitä pitkään aikaan vaikka ne ovat olleet siinä silmieni edessä joka päivä Tänään alan taas nähdä

Linnun laulua kuulen jostain kaukaa en ole kuullut sitä aikoihin nyt pysähdyn ja kuuntelen tunnistan tutun sävelen – Ei, ei se olekaan lintu se on minun oma lauluni en vain ole kuullut sitä huomannut sen kauneutta

Kuuntelen Aavistelen Sydämeni taitaa puhua minulle tänään Äänensä on pieni niin hiljainen Kuuntelen

Kadotettu aarre odottaa sisimmässäni En avaa kantta katso mitä löytyy Katsoessani eteenpäin voin löytää aarteeni Katson rohkeasti mitä näen?

Maailmassa asuu miljoonittain ihmisiä jokainen heistä erilainen Juhli omaa ainutlaatuisuuttasi nosta malja joka päivä Etsi ainutlaatuisuutta sisimmästäsi tee siitä näkyvää ja kaunista anna loistaa ja johdattaa kulkuasi Silloin et voi kulkea väärille poluille pääset varmasti nopeasti perille

Aurinkoinen loistavainen mitä tahdot minulle kertoa tänään elämästä? Aurinkoinen loistavainen tässä minä olen Loista minuun lämmitä minua olen sinun ikiomasi!

Hiljaisuudessa voin kuulla oman sisimpäni kutsun. Kun kuuntelen sisintäni saan voimaa. Sisimpäni viitoittaa minulle polun, jota pitkin minun on hyvä kulkea oikeaan kotiini. Se koti on sydämessäni aina valmiina, aina avoimin ovin. Tervetuloa – astu sisään.

Tänään olen tasaisesti molemmilla jaloillani seisoen tukevasti kuin puu kauas ylös kurkoittaen. Myös sivuille tahdon laajentua nähdä kokea kaiken mikä on ulottuvillani vähän enemmänkin.

Ullakolla on pimeää portaat ovat jyrkät. Näen kuitenkin miten aurinko on juuri nousemassa joten lähden matkaan. Tiedän että uskallan, tiedän että pääsen perille. Lähden matkaan löydän sen mitä tulin hakemaan.

Kiitollisena otan vastaan tämän päivän joka on täynnä asioita joita olen siihen halunnut. En tunne pelkoa tunnen iloa ja innokkuutta kaikkea uutta kohtaan. Odotan kaikkea sitä mitä tulen tänään kokemaan elämässäni – kiitollisuudella.

Aina ei voi olla oma paras itsensä jokaisessa hetkessä. Joskus on annettava itselleen anteeksi ettei ole täydellinen. Täydellisyyttä ei kannata tavoitella – olen mieluummin ihminen.

Kiharaisina näen eloni mutkat. Olen halunnut suoristaa niitä niin monet kerrat – yrittänytkin. Tiedän että tarvitsen joka ojan, joka kaarteen, jokaisen kiven ja oksan joihin kompastun, muuten olisin liian aikaisin perillä. Kotini ei ole vielä valmis.

Suljin kerran sydämeni syksyltä, keväältä; kaikelta. Sitten kuljin pitkän matkan tuntematta mitään. Pidin kiinni silmäni, korvani; suljin kaikki aistini, sillä ajattelin siten olevani turvassa. Sitten huomasin, etten elänyt elämääni; en tuntenut aidosti. Annoin itkun tulla ja sydämeni pehmeni. Se alkoi elää, se alkoi tuntea; otin sen kädelleni ja silitin. Tunsin, että me olimme yhtä, minä ja sydämeni; meistä oli tullut parhaat ystävät.

Lopulta minä en enää tiennyt ihan varmasti kuka olen ja mitä etsin. Pysähdyin. En tiedä miten löysin lopulta itseni, mutta huomasin etten ollutkaan kadonnut itseltäni. – Olin vain ollut etsimässä liian paljon.

Minne vain katson voin nähdä tähden, keijukaisen; mitä tahansa vain olen valmis näkemään ja kokemaan. Avoimin silmin ja mielin voin nähdä ja kokea paljon enemmän. Teen sen jo tänään, lähden matkalle, etsin uusia seutuja, uusia ennen näkemättömiä asioita. – Olen löytöretkeilijä omassa elämässäni.

Keinuni keinuu niin hiljaa lehdossa. Olen matkalla nykyisyyteen; en mene eteenpäin, en mene taaksepäin. Hitaasti, varmasti lopulta pysähdyn keskelle. Siinä minun on hyvä olla – sydämeni rauhassa, olen vain.

Matkani on yhä alussa, olen edelleen samassa pisteessä. Niin kauan kun en uskalla astua kehän ulkopuolelle kierrän samaa rataa ympäri, ympäri… Tänään hivuttaudun hieman ulommas ja huomenna olen jo ulkona kehältäni. – Löydän uudet ulottuvuudet elämääni.

Toisina päivinä kaikki näyttää kauniimmalta. Toisina päivinä ei ole sumua, ei usvaa vaan kaikki on kirkasta ja selkeää. Toisina päivinä myrskyää, sataa tai on pimeää. Silti minä kuljen jatkuvasti eteenpäin ja opin joka kerta enemmän itsestäni sitä mukaa kun opin sopeutumaan ympäröiviin olotiloihin. – Olen joustava.

Unieni maassa kuljen, vain hetkeksi silmäni suljen. Olen poissa vai olenko sittenkään? Unimaailmassa on taikaa, etsin siellä omaa sisintäni. Tarkistan kaikki lukot, ne avaan ja aamulla olen vapaa. Lennän aurinkoon, sen kirkkauteen.

Matkasin kerran etelään. Tulin sieltä nopeasti kotiini. Olin eksymäisilläni omaan itseeni siellä. Tahdoin lentää enkä vielä oikein osannut tai sitten minulla ei ollut siipiä. Etsin ne ensin. Sitten lennän.

Kuulen kutsun hiljaisen seuraan sitä, en epäröi, sillä tiedän se on minun sisimpäni ääni joka tahtoo puhua minulle, kuiskata olet minulle tärkeä, olet hyvä.

Pyri lähemmäksi itseäsi. Kutsu todellinen itsesi, voimasi, luoksesi, yhteyteesi. Silloin olet todella vahva ja viisas.

Tänään olen askeleen lähempänä, tänään edistyn lisää. Jokainen päivä on lahja, käytän sen parhaalla mahdollisella tavalla.

Hyväksyn kaiken mitä olen, mitä on, ei mitään muuta vain hyväksyn.

Oi, olen alkanut totella sydäntäni ja voi, miten se tuntuu hyvältä. Aivan mahtavaa. Minä todella teen juuri ne asiat jotka sydämessäni haluan toteuttaa.

Kirkas valo loistaa ylläni, sehän on aurinko. Ei se olekaan. Se olen minä itse, olen alkanut hymyillä.

Ripsissäni ovat kiinnittyneinä tuhannet tähdet, kuu on aina matkassani, aurinko loistaa sydämessäni ja maapallon kaikki meret virtaavat suonissani Minä en tunnista omaa suuruuttani, omaa kauneuttani, sitä pyhyyttä joka minussa ja meissä kaikissa on.

Pyrkiessäni eteenpäin elämässäni löydän paljon valoa ja iloa, tieni on loistava ja puhtoinen, kuljen kuin kulkueessa iloisesti hypähdellen.

Minulla on jo kaikki mitä tarvitsen.

Kallion jyrkänteeltä katson alas maailmaan. Kaikki on niin pientä loppujen lopuksi. Ole rohkea, ole oma itsesi.

Etsin yhä omaa itseäni, omaa sisintäni. Tiedän ja tunnen sen olevan lähelläni. Minun tarvitsee vain ojentaa käteni.

Olen tässä – kaikki on hyvin.

Hyvän päivän hyvä alku. On aikaa, on rauhaa. Lähden liikkeelle omana itsenäni.

Kuljen ovista, kuljen ikkunoista. Katson maailmaa omalla tavallani.

Luota itseesi. Näe ja koe itsesi. Aidosti.

Ajattelin elää unelmani todeksi.

Lanka kiertyy vyyhdiltä kerälle. Kehrään ja värjään, rakennan elämäni kudelmaa – siitä tulee kaunis.

Kaipaus asuu syvällä sydämessäni – toisinaan voin kuulla sen hennon äänen, joka yrittää kertoa minulle jotain. Miksi en kuuntelisi jopa tottelisi sitä? Heti tänään.

Haluaisin niin löytää itseni; todellisen minäni, joka ei koskaan pelkää mitään, joka lentää vapaana vahvoin siivin kohti huomista, kohti aurinkoa pelkäämättä, väsymättä milloinkaan.

Olen rannalla. Vesi on mustaa. Kastan käteni veteen enkä pelkää, sillä tiedän, että olen vahva.

Olen maailmassa omassa hiljaa, olen turvassa.

Olen kartallani tässä pisteessä. Seuraava askel mihin tahansa suuntaan vie minut varmasti jonnekin. – Tahdon nähdä minne.

Olen tässä juuri nyt eikä mikään voisi olla minulle tärkeämpää tai hienompaa. Olen sellaisena kuin olen. – Onnellinen.

Kauneus on sisälläsi. Ota se esiin ja käytä sitä. Olet sitä mitä uskot olevasi.

Rakastan sinua, sanon minä minulle. Sinä olet hyvä, rakastettava. Kasva, kasva ilon kautta.

Minä olen ruusuinen. Keskellä ruusujen. Opin joka päivä jotakin uutta. Lopulta alan olla elossa. Oikeasti.

Tänään olen tässä, eilinen on jäänyt taa. Huomista ei vielä ole, minulla on hyvä olla.

Olin lähteelläni, olin rauhassa. Ajattelin elämääni, itseäni ja hymyilin: Miksi en vain nauttisi seikkailustani?

Olen puu, joka kasvaa ja levittää oksansa kaikkialle.

Pysähdyn. Aamuni on hiljainen. Teen matkan itseeni ja tulen jatkamaan taas vahvempana.

Kierrän ympyrää. Olen keskellä, mutta vähitellen pääsen yhä pidemmälle, yhä laajemmalle ympyrän kehällä. Minä kasvan ihmisenä.

Elän joka hetki.

Kosminen spiraali, olen siinä kaiken keskipisteessä. Minä pienen pieni ihminen tunnen itseni yhtäkkiä hyvin suureksi. Olen vahva. Olen voimakas. Olen spiraali.

Olen vahva, vaikka olen hyvin pieni. Kuljen isossa maailmassa enkä väsy siihen koskaan. Etsin onneani ja löydän sen joka päivä uudelleen.

Opin joka päivä jotain uutta ihmisistä, maailmasta, itsestäni. Olen avoin kaikelle ja otan vastaan kaiken mitä saan. Elämäni on rikasta.

Maailmani hymyilee minulle. Miksi en hymyilisi takaisin.

Tulevaisuus ihana edessäni katson eteenpäin. Olen menossa kohti valoa, jonka loiste on minulle kultaa.

Olen kiitollinen. Painan pääni tyynyyn ja herään uuteen aamuun täynnä virtaa.

Kaikuna jostain kuulen oman ääneni kutsun. Mietin minne se minut veisi, jos tottelisin sitä. Rohkenisinko sittenkin?

Mekossani on tahroja. Ne eivät lähde pesemällä. Minun on vain hyväksyttävä ne osaksi itseäni. Oltava niiden kanssa sinut.

Kuljen terälehtien keskellä; Olen emi, olen heteet. Tunnen oman arvoni ja voimani; loistan kuin aurinko, lämmitän ympäristöni.

Seikkailen elämässäni. Olen purjehtija, olen tutkija. Uteliaana suunnistan eteenpäin, joka päivä löydän jotain uutta.

Pienen hetken olen pysähdyksissä. Hengitän syvään sisään raitista ilmaa. Minä ELÄN.

Tänään en itke, tänään en naura. Tänään minä ainoastaan olen tässä ja se on minulle ihan hyvä.

Omat unelmani ovat suuntaviittojani.

Olen voimakas. Olen elossa!

Maailmani on hiljainen. Istun hiljaa keskellä sydämessä sen.

Aamukasteessa ruoho on enemmän oma itsensä kuin koskaan. Minäkin olin aamussani; läsnä.

Rakastan jokaista hetkeä itsessään!

Kiitollisena kaikesta tästä mitä elämäni on juuri nyt, tässä hetkessä.

Seikkailumielin jatkan matkaani, nyt ja tässä – ikuisesti.

Juhlin omaa arkeani, omia pieniä edistysaskeleitani. Teen niitä joka päivä.

Jokainen päivä on minulle uusi alku. Avaan lehden ja kirjoitan sen täyteen kauniita sanoja ja iloisia ajatuksia.