Sururunot – Kauniit runot suruun ja menetykseen

Sinä lähdit, ja maailma hiljeni. Huoneet täyttyvät hiljaisuudella, jota mikään ei voi täyttää. Joka paikassa on sinun varjosi, joka äänessä sinun kaikusi.

Suru painaa kuin kivi rinnalla, ja aamut ovat raskaampia kuin illat. Kantaisin tätä taakkaa loppuun asti, sillä se on rakkauden viimeinen lahja, jonka sinulle voin antaa.

Ikävä hiipii hiljaa sisään, kun kukaan ei katso. Se asettuu sydämen viereen ja jää sinne asumaan.

Kädet ovat tyhjät ilman sinua, sylin kohta kylmenee. Kaikki se, mitä en ehtinyt sanoa, painaa nyt hiljaisuutena jokaisen päivän lopussa.

Surun sävel soi hiljaa, sitä ei kuule kukaan muu. Se on meidän yhteinen laulumme, viimeinen, jonka jaamme.

Aamut ovat hiljaisimpia nyt, kun sinun askeleesi puuttuvat. Kahvikuppi pöydällä yksin, tuoli tyhjänä vieressä. Arki jatkuu, mutta sinä puutut.

Elämä on hauras kuin aamukaste, kaunis juuri siksi, että se katoaa. Sinun elämäsi oli kaunis, täynnä hetkiä, jotka jäivät kaivertumaan meidän sydämiimme. Nyt kun olet poissa, näemme vasta, kuinka paljon valoa toit.

Kuolema ei ole loppu, vaan hiljainen portti jonka taakse emme näe. Sinä astuit sen läpi rauhassa, ja jätit meidät tänne kaipaamaan ja muistamaan.

Sinun viimeinen hengityksesi vei mukanaan maailman, jonka tunsimme. Nyt opettelemme elämään uudessa hiljaisuudessa, jossa sinun äänesi kaikuu vain muistoissa.

Sinä hetkenä aika pysähtyi. Maailma jatkoi kulkuaan, mutta meidän maailmamme hiljeni. Kellot käyvät, päivät vaihtuvat, mutta jokin pysyi sinne, siihen hetkeen, jolloin lähdit.

Kaunein kukka lakastui ensimmäisenä, niin sanotaan. Sinun elämäsi oli kuin kukinta: liian lyhyt, mutta niin kaunis, että sen tuoksu jää meidän muistoihimme ikuisesti.

Kuolema tuo pimeyden, mutta sinun muistosi on valo, joka ei sammu. Me kannamme sitä mukanamme, kuin lyhtya talvisessa yössä, ja se lämmittää meitä vielä silloinkin, kun suru on suurin.

Jää hyvästi, rakas ihminen. En osaa vielä päästää irti, en osaa sanoa viimeistä sanaa. Mutta tiedän, etta sinä ymmärrät, sillä sinä ymmärsit aina. Jää hyvästi, kunnes kohtaamme taas.

En sanonut hyvästejä ajoissa, en tiennyt, etta aika loppuu. Nyt puhun hiljaisuudelle ja toivon, etta kuulet: sinä olit minulle kaikki, ja tämä suru on siitä todiste.

Lähdit liian aikaisin, ennen kuin olimme valmiita. Mutta kuka on koskaan valmis päästämään irti rakkaudesta? Jää hyvästi, sinä rakas. Me emme unohda koskaan.

Hyvästi, ja kiitos kaikesta. Kiitos vuosista, päivistä, hetkistä. Kiitos naurusta ja lämmöstä, kiitos siitä, etta olit olemassa. Suru on raskas, mutta kiitollisuus on vielä suurempi.

Muistot ovat kuin polku metsässä, jota pitkin kuljen takaisin luoksesi. Joka askeleella tulet lähemmäs: hymysi, äänesi, kätesi lämpö. Tällä polulla en ole koskaan yksin, sillä sinä kuljet mukanani.

Syksyn lehdet putoavat maahan kuin muistot, yksi kerrallaan. Jokainen lehti on hetki kanssasi: kultainen, punainen, kaunis. Ne peittävät maan pehmeästi ja muistuttavat, etta kaikki kaunis jättää jälkensä.

Iltarusko maalaa taivaan sinun väreihisi. Punaista kuin rakkaus, kultaa kuin muistot, violettia kuin ikävä. Ja sitten yö laskeutuu, mutta tähdet syttyvät sinulle.

Kuin hiljainen järvi syksyllä, niin on elämä ilman sinua: tyyni pinnalta, mutta syvällä virtaa kaipaus lakkaamatta. Joskus tuuli nousee, ja muiston aalto huuhtoo yli.

Surun talvi on pitkä ja kylmä, mutta sinun muistosi lämmittää. Jossain lumen alla odottaa kevät, jossa voin muistaa sinua ilman etta sydän särkyy, vain kiitollisuudella siitä, etta olit.

Maailma pyörii edelleen, mutta minun maailmani pysähtyi. Sinua vailla kaikki on hiljaisempaa kuin ennen.

Sinun valosi sammui täältä, mutta syttyy muistoissa. Kannan sitä mukanani kuin lyhtya pimeässä.

Et ole poissa, olet vain piilossa sydämeni hiljaisimmassa huoneessa. Siellä sinä asut ikuisesti, siellä minä käyn sinua tapaamassa.